ILTAKOULUSSA OLI KIVAA!

Huhtikuun 22. 2010 - helikoo

Iltakoulu meni mukavasti… Kaikki oppilaat olivat paikalla, toiminnat sujuivat juohevasti, mitään ikävyyksiä ei sattunut. Ja luultavasti tavoitteena ollut luokkahengen parantaminenkin osittain saavutettiin. Loppuhuipennuksena istuimme limsoilla ja pop corneilla opettajainhuoneessa ja keräilimme toisiltamme positiivisia luonnehdintoja itsestämme! Ilmeistä päätellen tunnelma oli hyvä muillakin kun opella! Valitettavasti emme ole vielä nähneet illalla kuvattuja mainosfilmejä. Niitten kanssa varmasti nauru maistuu.

Muuten koulutyössä kaikenlainen krumeluuri on vallannut tilan ja ajan. Onneksi oppiaineissa on lähes kaikki tarpeellinen opiskeltu. Muutamia kokeita vielä on, mutta kaikki on tehty, mikä tehtävissä on.

Muutama oppilas on “heittäytynyt jo vapaalle”, mikä ärsyttää ja hankaloittaa muitten oloa. Joillakin jännitys yläkouluun menosta ja pelko omasta selviytymisestä ilmenee ylikierroksina, mutta pääosin luokka on toimii mukavasti. Leirikoulu kaiken huipennuksena sitten jättää varmasti mukavat muistot!

ILTAKOULU

Huhtikuun 7. 2010 - helikoo

Tiistaina 20.4. korvaamme koulupäivän iltakoululla eli tunnit pidetään klo 16-21. Tiistaina oppilailla oli kyselyn mukaan kaikkein vähiten harrastuksia ja toivon mukaan yksi kerta voi niistä jäädä väliin. Tarkoitus on kohentaa luokkahenkeä, tehdä monenlaista erikoisempaa mukavaa illan mittaan. Mikäli joku ei kertakaikkiaan voi osallistua iltakouluun, opiskelee hän tiistaina normaalisti klo 9-14 rinnakkaisluokan kanssa.

Muuten, vapun aattona koululla järjestetään kuorosota! Luokkamme äänesti meidän kappaleeksemme Bon Jovin It´s my life. Sitä ryhdymme sitten treenaamaan urakalla.

Jossakin välissä pitäisi synnyttää kevätjuhlaan se traditionaalinen 6-luokkalaisten lähtölaulukin…

HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ MEILLE KAIKILLE!!!

Maaliskuun 30. 2010 - helikoo

Varpaat märkinä suunnistamme piristävälle pääsiäislomalle. Sieltä palattua onkin kuudesluokkalaisilla melkoista haipakkaa koko loppukevät! Koetetaan suoriutua kunnialla!

LISÄTIETOJA LEIRIKOULUSTA YNNÄ MUUTA

Maaliskuun 23. 2010 - helikoo

Nyt on varattu edullinen kuljetus leirikouluun Met-Kat-kuljetuksesta. Hinta vain 650 € plus kuljettajan majoitus ja ruokailut. Auto on 48-paikkainen, ilmastointi ja wc, autolla on tänäkin vuonna kierretty Saksaa ja käyty Pietarissa. Edullisin vaihtoehto on pitää kuljettaja mukana eikä ajattaa edestakaisin.

Perjantaina oli matematiikan koe prosenttiasioista. Tukena sai olla taskulaskin ja “lunttilappu”, jossa oli kasattuna muistisääntöjä erilaisista prosenttitapauksista. Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta kokeen tulos oli tuntuvasti parempi kuin tavallisesti, koska taskulaskin varmisti tarkan ja oikean laskemisen. Toki oppilaan itse piti osata ajatella!!!

Auringonpaiste ja valo antaa selvästi lisäpotkua meihin, toivottavasti noususuhdanne jatkuu.

LEIRIKOULU PELASTETTU!!!

Maaliskuun 18. 2010 - helikoo

Eilen luokassa kokoontui 14 aikuista, joitten kanssa sitten keskusteltiin  leirikouluun liittyvistä asioista ja kaikesta muustakin maan ja taivaan välillä.

Nyt on koossa mahtava joukko aikuisia lähtemässä luokan mukaan, kiitos lupautuneille. Isät Seppälä ja Haatainen sekä Nannin äiti Mari Kääpä lähtevät kanssamme, varalla ovat isä-Siiteri ja äiti-Väisänen.

Autotarjouksien pyytämisestä kiitos Janinan isälle ja Jennyn isälle. Met-Kat oli edullisin ja alustavasti varattu, mikäli se on kaikin puolin sopiva.

Tarkempaa ohjeistusta ja ohjelmaa muokkaamme kaiken aikaa. Rahaa pitäisi olla kasassa riittävästi. Siis kevättä kohti täysillä!

TÄNÄÄN VANHEMPIENTAPAAMINEN!

Maaliskuun 17. 2010 - helikoo

Muistattehan, että tänään olisi tarkoitus laittaa viisaita päitä yhteen leirikoulu- ym. asioissa…

HÄTÄHUUTO LEIRIKOULUN PUOLESTA!

Helmikuun 23. 2010 - helikoo

Millä ihmeen houkuttimella saamme joitakin aikuisia mukaan leirikouluumme? Ainoa lupautunut isä joutui perumaan lähtönsä työesteiden takia. Yksi isä tutkii mahdollisuutta lähteä. Äideistä ei ole tietoa… Loppumetreillä perutusta leirikoulusta joudumme maksamaan tuntuvan summan peruutusmaksua, joten olisi korkea aika varmistua asioista.

Kuulemani mukaan jotkut oppilaat kotona “kieltävät” oman vanhemman mukaantulon.  Nyt voisi kokonaisuuden ajattelu mennä oman lapsen vaatimusten edelle, toivoo opettaja.

Leirikoulua ei ole mikään pakko tehdä. Tässä vaiheessa vetäytyminen aiheuttaa melkoisia ongelmia, joista vähäisin ei ole 4600 € jakaminen oikeudenmukaisesti…

Ope-Helillä on vitsit vähissä!!!

HELMIKUUTA

Helmikuun 15. 2010 - helikoo

Opiskelut sujuvat kohtalaisen mukavasti! Suurempia murheita ei ole ilmaantunut. Sairastelua on melko paljon, mutta oppilaat ovat ottaneet läksyt selville oma-aloitteisesti, niinkuin pitääkin. Aukkoja koetetaan paikata läksyparkissa, välitunneilla ja erityisopenkin kanssa.

Kevät lähestyy aika vauhtia ja leirikoulun läheneminen tuo pientä levottomuutta mieliin. Monia asioita on yhä sopimatta, joten aikuisten olisi myös syytä tavata. Ehdotan tapaamisillaksi ke 17.3. klo 18. Siihen mennessä pitäisi varmistua mukaan lähtevät vanhemmat, auton tilaus/ kuski ja mahdollisesti tarvittava lisäraha. Olisi toivottavaa, että mahdollisimman monesta kodista olisi aikuinen päättämässä yhteisistä asioista…

TAMMIKUUN PAKKASISSA

Tammikuun 24. 2010 - helikoo

Viimeinen lukukausi alakoulussa on hyvässä vauhdissa. Luokkaamme tuli ESY:stä uusi poika kokeilemaan integroitumista tavalliseen luokkaan. Odotin ennakkoluuloisesti isojakin ongelmia,  mutta kaikkien meidän iloiseksi yllätykseksi poika on tuonut luokkaan vaan fiksua ja rauhallista opiskelumeininkiä! Toivottavasti jatkokin sujuu hyvin! Uusi poika kokee luokkamme hyväksi ja rauhalliseksi opiskeluympäristöksi!!! Kaikki asiat ovat erilaisia eri puolilta katsottuna, eikö vaan…

Tosiasiassa luokan ilmapiiri on ollutkin todella hyvä. Tunneilla on ollut harvinaisen hyvä työrauha, töitä tehdään pääosin motivoituneesti. Opettajalla on ainakin mahdottoman hyvä mieli ja tuleva kevät kaikkine ponnisteluineen tuntuu mukavalta.

Leirikoulu lähenee; siis mukaan lähtevät vanhemmat pitäisi saada varmistettua. Linja-auto ja kuljettaja tarvittaisiin. Rahat alkavat varmaankin olla kasassa.

Palataan asioihin!

MARRASKUUN PIMEYDESSÄ…

Joulukuun 9. 2009 - helikoo

Eilen illalla olimme suurella joukolla tekemässä myytävää joulumyyjäisiin. Heikki Hammin johdolla kolme näppärää poikaa ja vaihtuva joukko tyttöjä sai työstettyä ison pinon vaneriaihioita, joita sitten pikkuhiljaa viimeistelemme myyntiin. On muuten hyvät tuotteet!!! Ja vielä kiitos Ilpo Leinoselle materiaalin lahjoituksesta.

Siirin ja Lauran äidit olivat leipomopäällikköinä ja leipomo suolsi piparkakkuja liukuhihnalla, vaikka ope-Heli hajamielisyyksissään olikin tuonut piirakkataikinaa! Onneksi LIdl sijaitsee lähellä…

Varsinaisesta koulutyöstä mainittakoon, että matikan ja äikän kokeet on pidetty ja arvioitu. Perjantaina palautetaan äikän koe. Kokonaisuutena asiat osataan hyvin, mutta muutamalla kieliopin nimitykset heittävät häränpyllyä- eikä ihme, ovathan ne niin vaikeita ja epäloogisia. Matematiikan koe meni alle odotusten. Keskittymisessä oli toivomisen varaa, koskapa ihan tutut perusasiat menivät muutamilla pieleen. Erityisopettaja Päivi on tämän viikon ollut poissa, mutta ensi viikolla palataan asioihin.

Flunssa-aalto tempaa potilaita vaihtelevasti, enimmillään oli poissa 7 oppilasta, tällä viikolla on joinakin päivinä ollut koko vahvuus koulussa. Tänä iltana on viestejä tullut muutamia, joten uusi aalto on kai tulossa. Ope-Heli on toistaiseksi porskuttanut terveenä, osaksi varmasti avantouinnin tuoman vastustuskyvyn ansioista.